Referenssi: gTIE - visuaalisuus markkinoinnin ytimessä

keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Jenni Ahtiaisen luotsaaman gTIE:n ja Preciksen yhteistyö sai alkunsa muutama vuosi sitten, kun valokuvaajamme, Tapio Aulu, kiinnostui Ahtiaisen yrityksestä ja sen taustoista.

- Törmäilimme erinäisissä tapahtumissa ja aloin kiinnittämään erityistä huomiota siihen, mitä Jenni tekee. Siinä oli hienolla tavalla jotain jännää, Aulu kuvailee.

Aulu päätti ehdottaa muotimaailmassa pyörivälle yrittäjälle yhteistyötä.

- Muotimaailma ei ollut entuudestaan tuttu, joten halusin puhtaasti vain kokeilla jotain uutta ja saada kokemusta sen tyyppisestä kuvaamisesta, Aulu kertoo. 

Ahtiainen innostui ehdotuksesta ja kuvamaailmaa lähdettiin suunnittelemaan. 

Muutaman vuoden aikana Precis on kuvannut gTIE:lle useita eri tuote- ja mallikuvia sekä videoita. Yhteistyö on perustunut vahvasti visuaalisesti luotuun tietynlaiseen yleisilmeeseen, mitä on pyritty ammentamaan monissa Ahtiaisen yrityksen kuvissa ja videoissa.

Aulu kertoo yhteistyön olleen varsin palkitsevaa yrityksen omaperäisyyden vuoksi. Valokuvaajan mieleen on erityisesti jäänyt Deafmetal -tuotteen kuvaukset, jossa mallina toimi kuuro nainen.

- Siinä sai todella laittaa itsensä likoon ohjaajan roolissa, Aulu toteaa.

- Arvostan Jennissä juurikin sitä, että kuvien malleina toimii oikeasti sellaisia henkilöitä, jotka käyttävät kyseisiä tuotteita. Se kertoo paljon asenteesta, Aulu jatkaa.